Koirat
Kasvatus
Pennut
Bordercollie
Uutiset
Koulutus
Vieraskirja

Koulutus

Miten koira oppii?

Koiran elämä on jatkuvaa havainto- ja oppimisprosessia. Se saa ympäristöstään erilaisia vahvisteita ja rangaistuksia, ja muokkaa omaa käytöstään näiden kokemuksiensa mukaan. Koiralla on myös niin sanottuja kiinteitä toimintamalleja, jotka ovat synnynnäinen reaktio johonkin tiettyyn ärsykkeeseen. Esimerkkejä kiinteistä toimintamalleista on vaikkapa emon tapa hoivata pentujaan tai liikkuvan kohteen tavoitteleminen. Kiinteistä toimintamalleista muodostuu synnynnäisiä tapoja toimia, joita koiran ei tarvitse erikseen opetella, riittää että tietyssä vaiheessa elämää se kohtaa toimintamallin esiin tuovia ärsykkeitä. Synnynnäiset toimintatavat ovat usein sinällään palkitsevia, joten koira oppii nopeasti asiaketjuja, jotka liittyvät läheisesti sen luontaiseen tapaan toimia. Ylipäätään koira ei voi oppia asioita, jotka eivät millään tavalla kuulu niiden synnynnäiseen käyttäytymismallistoon. Tämän vuoksi koiran koulutuksessa on suureksi avuksi tietää, mikä on koiralle luontaista toimintaa ja millaiset ärsykkeet laukaisevat tiettyjä kiinteitä toimintamalleja.

Palkkiot ja rankaisut

Koiran geeniperimä lajina ja yksilönä piirtää siis äärirajat koiran oppimiselle. Näiden rajojen sisällä tapahtuu hyvinkin monenlaista oppimista. Koira lisää sellaista toimintaa, jonka se kokee palkitsevana tai hyödyllisenä ja sellainen toiminta vähenee, jolla on koiran kannalta epämiellyttäviä seurauksia.

Näin ollen positiivinen vahviste (koira saa palkkion) ja negatiivinen vahviste (jokin ikävä asia poistuu, esimerkiksi remmi löystyy kisakisun jälkeen) lisäävät toimintaa, koska ensimmäisessä tapauksessa koira saavuttaa toiminnallaan jotain mieluista ja toisessa tapauksessa koiralle epämieluisa asia vähenee tai poistuu kokonaan. Positiivinen (jotain ikävää lisätään) ja negatiivinen (palkkion mahdollisuus poistuu) rangaistus puolestaan vähentävät toiminnan todennäköisyyttä. Positiivinen rangaistus tarkoittaa sitä, että koiran ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää. Positiivista rangaistusta kutsutaan myös termillä pakote. Negatiivinen rangaistus taas tarkoittaa, että koiralta poistetaan palkkion mahdollisuus eli sen ympäristöstä poistetaan jotain, mitä koira tavoittelee ja haluaa. negatiivinen rangaistus on esimerkiksi se, kun ohjaajalla on kädessä makupala, jota ohjaaja ei anna koiralle vaan laittaa taskuunsa, kun koira tekee väärän liikkeen.

Koira itse määrittelee sen, mikä sille toimii missäkin tilanteessa vahvisteena tai rangaistuksena. Materiaalisten asioiden lisäksi vahviste tai rankaisu voi olla esimerkiksi jonkin mieluisan toiminnan jatkuminen tai päättyminen. Esimerkki tällaisesta vahvisteesta on se, kun olen menossa koirieni kanssa ulos. Kun hissin ovi avautuu, koirien täytyy ottaa minuun katsekontakti, jolloin annan niille luvan mennä ulos. Ulos pääsy toimii siis tässä positiivisena vahvisteena katsekontaktille. Jos koirat eivät ota katsekontaktia, estän niiden pääsyn ulos. Tällöin ne saavat negatiivisen rankaisun. Negatiivinen rankaisu edellyttää aina, että ensin on tapahtunut positiivista vahvistamista: vaikka koira ei olisi saavuttanut palkkiota, on palkkion mahdollisuus ollut läsnä. Samoin negatiivinen vahvistaminen edellyttää ensin positiivista rankaisua.

Positiivisen vahvistamisen vahvuudesta kertoo muun muassa eräs rottakoe. Kokeessa rotat ehdollistettiin toiminnan ja palkkion yhteyteen (kun rotta painoi nappia kuonollaan, se sai palkkion). Rottien ehdollistuttua tähän, toiminnasta seurasikin ensin rangaistus ja vasta sitten palkkio. Hetkellisesti rangaistus vähensi toimintaa, mutta myöhemmin rotat toimivat samoin kuin aiemmin, rangaistuksesta huolimatta. Toki kyseessä on eri eläinlaji ja laboratorio-oloissa tehty tutkimus, mutta se antaa kuitenkin viitteitä siihen, että koira lisää vahvasti palkitseviksi kokemiaan toimintoja, ja niitä toimintoja on vaikea saada loppumaan/sammumaan, ellei estä koiraa saamasta palkkiota/vahvistetta. Koira oppii vahvimmin toimintamallit, jotka liittyvät sen luontaisiin käyttäytymismalleihin.

Jonkin toiminnan sammuttaminen tarkoittaa sitä, että koira ei saa enää vahvisteita aiemmin palkitsevaksi kokemastaan toiminnasta. Ihminen voi siis sammuttaa koiralta vain sellaisia toimintoja, joiden vahvisteet ovat ihmisen kontrolloitavissa. Siksi onkin ehdottoman tärkeää tiedostaa, minkä asian koira kokee missäkin tilanteessa vahvisteeksi.

Selkeä käytännön esimerkki tällaisesta tilanteesta on muun muassa se, että on hyvin vaikea saada koira lopettamaan jänisten jahtaaminen, jos se on jo muutaman kerran päässyt lähtemään jäniksen perään. Jäniksen jahtaaminen on jo sinänsä palkitsevaa toimintaa, joka ei vahvisteena ole ihmisen kontrolloitavissa (muutoin kuin hallitsemalla ympäristöä siten, että siellä ei ole jäniksiä). Jotta koiran toimintaan voi vaikuttaa, kannattaa koettaa ehkäistä tällaiset tilanteet eli estää koiran pääseminen jäniksen perään.

Kaimion mukaan tällaisilla luontaisilla käyttäytymismalleilla on herkkyyskausia, jolloin ne ovat erityisen alttiita tulemaan esiin ja vahvistumaan. Erityisesti niiden herkkyyskausien aikana kannattaa koettaa pitää koira poissa tällaisten ei-toivottujen vahvisteiden läheisyydestä ja vastaavasti jos koiran toivotaan vastaavan johonkin ärsykkeeseen (esimerkiksi lelun saalistaminen), kannattaa tällaisia virikkeitä tarjota erityisesti herkkyyskauden aikana.

Herkkyyskauden jälkeen pentu on jo oppinut suuntaamaan käyttäytymisensä toisin tai käyttäytymismalli saattaa jäädä kokonaan piiloon. Herkkyyskausia on kuitenkin vaikea määrittää, koska eri yksilöillä ne saattavat ajoittua hieman eri ikä- ja kehitysvaiheeseen. Kaikkea ei myöskään aina pysty ehkäisemään. Jos jahtaamiskäyttäytyminen on jo päässyt vahvistumaan, on vastaehdollistaminen (koiralle opetetaan tilanteeseen/ärsykkeeseen uusi reagointitapa tai toimintamalli) oikeastaan ainut keino muuttaa käyttäytymismallia, joskin sekin saattaa olla hankalaa ja työlästä.

Kouluttaessamme koiraa meidän täytyy valita sellainen vahviste, joka todella toimii koiralle vahvisteena ja joka on omassa kontrollissamme. Sen jälkeen koiralle näytetään, että sen toimiessa haluamallamme tavalla, se saa vahvisteen.

Koiralle voi opettaa asioita monella eri tavalla. Perinteisin tapa kouluttaa koiraa lienee ohjata sitä jollain tavoin. Koiraa voi ohjata esimerkiksi namin avulla, kosketuskepillä tai muulla `targetilla`. Target tarkoittaa sitä, että koira opetetaan koskettamaan tai seuraamaan jotakin kohdetta, jonka avulla koiraa sitten ohjataan haluttuun paikkaan. Perusasento opetetaan ohjaamalla siten, että koira houkutellaan namin/kosketuskepin tms. perässä oikeaan paikkaan vasemmalle sivulle, ja nostetaan namia/kohdetta ylöspäin, jolloin koira todennäköisesti istuu.

Erityisesti naksutinkouluttajien hyödyntämä tapa on jonkin toiminnan sieppaaminen koiran omaehtoisesta toiminnasta. Tässä voisi toimia esimerkkinä istuminen. Jokainen koira istuu joskus. Tällöin ohjaaja palkitsee koiran sen omasta toiminnasta. Vähitellen koira oppii tarjoamaan toimintaa, josta se palkitaan toistuvasti.

Kolmas tapa opettaa koiraa on sheippaaminen, eli toiminnan muokkaaminen vähitellen kohti haluttua toimintaa. Esimerkiksi noutoa voi lähteä kouluttamaan sheippaamalla. Ensin koira palkitaan siitä, että se katsoo kapulaa. Sitten siitä, kun se liikkuu kapulaa kohti. Sitten siitä, kun koira koskee kapulaan. Sitten siitä, kun se ottaa kapulan suuhunsa jne. Näitä erilaisia opettamisen muotoja voi olla läsnä myös samaan aikaan.

Oppimisen muodot

Koira oppii asioita klassisesti ehdollistumalla, operantisti ehdollistumalla ja sosiaalisen oppimisen kautta. Valtaosa koiran oppimista on juuri klassista tai operanttia ehdollistumista. Nämä ovat myös oppimisen muodoista niitä, joita käytetään koiran koulutuksessa hyväksi. Oppimisen muodot ovat samanlaisia kaikilla eläinlajeilla. Lajien oppimisen erot tulevat siitä, että eri eläimille eri asiat ovat palkitsevia ja toisaalta eläinlajien luontainen käyttäytymismallisto on keskenään erilainen. Lajityypilliset ominaisuudet siis ohjaavat sitä, mitä tietty eläin voi oppia tai oppii helpommin kuin joku muu, mutta itse oppimisen prosessi on kaikilla samanlainen.

Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa oppimista, jossa koira yhdistää kaksi samassa yhteydessä esiintyvää ärsykettä. Toinen, aiemmin koiralle merkityksetön ärsyke saa merkityksen, kun se toistuvasti esiintyy jonkin merkityksellisen ärsykkeen yhteydessä. Klassinen oppiminen ei ole tahdonalaista toimintaa, joten sitä on hankalampi käyttää koulutuksellisesti hyväksi kuin operanttia ehdollistumista. Klassista ehdollistumista on siis melko vaikea hallita, ja sitä tapahtuu melkeinpä jatkuvasti. Tavallisin tapa tietoisesti hyötykäyttää klassista ehdollistumista koulutuksessa on opettaa koiralle jokin ehdollinen signaali tarkoittamaan että koira saa palkkion. Signaali voi olla vaikkapa naksutin tai jokin muu ääni, joka helpottaa palkitsemisen ajoittamista.

Toisaalta klassinen ehdollistuma myös purkautuu helposti, mikäli palkkio ei toistuvasti seuraakaan ehdollista ärsykettä. Siksi ehdollista vahvistetta pitäisi aina seurata palkkio, jotta signaalin merkitys säilyy. Itse olen pohtinut paljon ehdollisen vahvisteen käyttämistä kilpailutilanteessa. Toisaalta on houkutteleva mahdollisuus eri liikesuoritusten välillä ”palkata” koira ehdollisella vahvisteella, mutta kuinka monta kertaa sen voi tehdä ilman, että ehdollisen vahvisteen merkitys heikkenee. Koira oppii varmasti, että ehdollinen vahviste ei päde kilpailutilanteissa, mutta se saattaa myös heikentää ehdollisen vahvisteen käyttöä koulutuksessa.

Konkreettisten asioiden lisäksi koira ehdollistuu tunnetiloihin. Tämän vuoksi koulutuksessa olisikin hyvä kiinnittää huomiota alusta saakka paitsi koiran tekniseen tekemiseen, myös sen tunnetilaan. Jos koira viedään toistuvasti koulutuskentälle väsyneenä, saattaa se yhdistää kentän epämiellyttäväksi paikaksi. Toisaalta taas jos koiran kanssa tehdään kentällä usein kiihdyttäviä asioita, saattaa jo kentälle meno aiheuttaa koirassa kierrosten nousemisen siihen tilaan, että se ei enää pysty oppimaan tai suorittamaan haluttuja tehtäviä. Vaikka stressi onkin koiralle luontainen tila, pitkäkestoinen voimakas kiihtymys on myös koiran terveydelle haitallista. Tällaiset kiihtymisongelmat ovat hyvin tuttuja esimerkiksi agilityharrastajille.

Tunne-ehdollistuminen, ja sen erityismuoto pelkoehdollistuminen saattavat muodostua jo yhden kokemuksen jälkeen, vaikka tavallisesti ehdollistuminen vaatii useampia toistoja. Tunneoppiminen on siis hyvin voimakasta ja se alkaa nopeasti yleistyä yhdestä ympäristöstä tai kohteesta yhä uusiin yhteyksiin. Nopea ja voimakas pelkoehdollistuminen on tärkeää lajin selviytymisen näkökulmasta, mutta ihmisyhteiskunnassa koiran pelkoehdollistuminen muodostaa usein ongelmia. Erilaiset pelot tai pelon aikaansaama puolustuskäyttäytyminen muodostanee valtaosan tapauksista, joita tuodaan ongelmakoirakouluttajan pakeille. Pelkoehdollistumista voidaan koettaa muuttaa ensinnäkin siedättämällä koiraa ärsykkeisiin tai vastaehdollistamalla koiralle uusi tunnetila ja kenties jokin toinen toimintamalli, joka auttaa koiraa selviytymään pelosta.

Suurin osa koiran koulutuksesta on operanttia ehdollistamista: koiralle annetaan palautetta sen toiminnasta, ja koira muokkaa toimintaansa saamansa palautteen perusteella. Operantti ehdollistuminen on koiran oppimista sen oman toiminnan ja sen seurausten kautta. Koira oppii siis yrityksen ja erehdyksen kautta sekä myös sattuman seurauksena. Toisin kuin klassinen ehdollistuminen, operantti ehdollistuminen on tahdonalaista toimintaa.

Koira ehdollistuu operantisti myös moniin ei-toivottuihin asioihin. Ihmisiä vasten hyppivä koira saa vahvistuksen toiminnalleen, kun ihmiset reagoivat hyppäämiseen huudahtamalla, perääntymällä tai kenties jopa alkamalla rapsuttaa ja jutella koiralle. Koira masentuu, ellei se saa lainkaan muutoksia tai seurauksia aikaan ympäristössään. Ympäristön antama palaute on siis usein jo sinänsä palkitsevaa, oli palaute tai reaktio mitä tahansa. Luulen että tämän asian vuoksi ihmisen antama huomio (esimerkiksi huomioimattomuus ongelmanhoitokeinona) on saanut niin suuren jalansijan koirankoulutuksessa.

Itse asiassa kyse ei kuitenkaan ole johtajuudesta tai erityisesti huomiosta, vaan siitä, että koira saa toiminnallaan aikaan jotain muutoksia ympäristössä. Koiran näkökulmasta se lienee melko yhdentekevää, onko reagoija ihminen vai joku muu asia. Ihminen on vain melko helppo saada reagoimaan, joten sen yrittäminen on koiralle palkitsevampaa kuin koettaa saada muutoksia aikaan vaikkapa traktorissa.

Vähemmän tutkittu oppimisen muoto koirilla on sosiaalinen oppiminen, joka vastannee melko hyvin ihmispsykologian käyttämää termiä mallioppiminen. Koska sosiaalisen oppimisen mekanismeja tunnetaan suhteellisen vähän, on sen hyödyntäminen koulutuksessa hankalaa. Sosiaalisessa oppimisessa koira oppii toisen koiran (tai muun samassa yhteisössä elävän ihmisen tai eläimen) tekemisiä ja sen saamia palautteita katsomalla.

Kaimion mukaan koirat oppivat sosiaalisen oppimisen avulla pentuaikana erityisesti koiran luontaiseen sosiaaliseen käytökseen, metsästykseen tai ravinnonhankintaan liittyviä asioita. On hyvin vaikea ennustaa tai tietää millaisia asioita koira voi oppia tarkkailemalla ja mitä ei. Ainakin paimenkoirien koulutuksessa on selkeää näyttöä siitä, että pentu katsoo mallia kokeneelta paimenkoiralta. Se nopeuttaa paimenkoiran oppimista, jos se saa seurata osaavien koirien työskentelyä lampaiden kanssa.

Edellä mainittujen oppimisen muotojen lisäksi Kaimio listaa kirjassaan Koirien käyttäytyminen tottumisen ja latentin oppimisen. Latentti oppiminen liittyy paikan ja tilan hahmottaminen, tottuminen taas nimensä mukaisesti on erilaisiin ärsykkeisiin tottumista ja siedättymistä siten, että koira ei enää havainnoi ärsykkeitä tietoisesti.

Lopuksi

Koirien oppiminen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista, mutta koiran oppimisen hallitseminen taas ei ole. Vahviste- ja ärsykeympäristöä on käytännössä mahdoton hallita kokonaan. Kun koira halutaan ehdollistaa johonkin ärsykkeeseen, tulee opettaminen tehdä ympäristössä, jossa on mahdollisimman vähän ylimääräisiä ärsykkeitä. Koira saattaa myös kokea voimakkaiksi ärsykkeiksi sellaisia asioita, jotka ovat ihmisen näkökulmasta täysin merkityksettömiä asioita. Ihmisen on vaikea arvioida esimerkiksi hajujen vaikutusta oppimiseen kussakin tilanteessa, koska ihminen ei aisti hajuja samalla tavoin kuin koira.

Koska koira oppii koko ajan ja myös yleistää sekä ketjuttaa oppimiaan asioita, kannattaa koiralle opettaa mahdollisimman varhain toimintamallit, joiden mukaan sen haluaa toimivan. Pentu, jolla ei ole vielä valmista toimintamallia tietyssä tilanteessa, oppii halutun toiminnan paljon helpommin. Vanhempi koira taas, jolla on kenties hyvin vahvistunut toiminta, on paljon vaikeampi saada muuttaman toimintaa. Siksi koulutuksen perussloganin ”think-plan-do” kaksi ensimmäistä osaa kannattaa mahdollisuuksien rajoissa toteuttaa jo ennen kuin koiranpentu muuttaa taloon.

Lähteenä käytetty Tuire Kaimion kirjaa Koirien käyttäytyminen.

© 2005 - 2007 Jessica Ristimäki